Pieni punainen tupamme sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella. Tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että asuinalueemme kuuluu nopeasti häviäviin perinnebiotooppialueisiin. Perinnebiotoopit ovat tietynlaisen maatalouden muovaamia luontotyyppejä, kuten niittyjä, hakamaita ja metsälaitumia. Tämän alueen perinnebiotoopit ovat syntyneet kaskeamisen seurauksena. Vaaran rinteiden lehtomaat on kaskettu, jonka jälkeen kaskiahoille kasvoi runsaasti leppää. Ne harvennettiin harvapuustoisiksi lepikkoniityiksi ja niitä hyödynnettiin karjan laitumina. Perinnemaisemat ovat erittäin tärkeitä elinalueita monelle eläin- ja kasvilajille. Arvioiden mukaan perinnemaisemista on kadonnut viimeisen 50 vuoden aikana jopa 90%! Ympäristö.fi -sivuilta voit tutkia tarkemmin maamme perinnebiotooppitilannetta.
Meidän talomme ympäristö on myöskin toiminut karjan laidunmaana, mutta koska laidunnus on lopetettu jo vuosikymmeniä sitten, eikä maisemaa ole muutoin hoidettu, on maisema kasvanut umpeen tiheäksi leppä- ja vatukkapusikoksi. Nyt otammekin ensiaskeita maiseman kunnostamisessa. Ensi alkuun se tarkoittaa raivaamista. Onneksi tupa lämpiää puulla, joten raivatulle puulle löytyy kyllä hyötykäyttöä. Raivaushommat on hyvä ajoittaa talvelle tai kevättalvelle. Viime talvi pitkä ja luminen, joten me aloitimme raivaustyöt huhtikuussa, kun lumi alkoi jo hieman sulaa. Oikeaoppisesti kunnostettaessa vanhaa lepikkoa leppäniityksi, tulisi puut kaulata ja antaa niiden kuolla rauhassa ennen puiden sahaamista. Leppä on haavan tavoin ihan mahdoton kasvattamaan juurivesoja, joten saas nähdä miten meidän lepikkomme kohta vasta rehottaakin. Mehän emme tietenkään malta odottaa 3-4 vuotta rauhassa, vaan kokeilemme tässä tapauksessa suoraa toimintaa, mikä saattaa toki kostautua tulevaisuudessa. Luvassa on myös valtava määrä risuja, mutta ne aion käyttää risuaitoihin. Pörriäiset kiittävät! Perinnemaisemien hoidossa ohjeistetaan yleisesti poistamaan havupuita, sillä ne happamoittavat maaperää, mikä ei ole niittykasvien mieleen. Marjoja tuottavat puut ja kelot tulisi säästää, sekä huolehtia ettei alueelta poisteta liiaksi pölyttäjille tärkeitä puita, kuten tuomia ja pajuja. Kun alueelta poistetaan runsaasti lehtipuita, saattaa alue muuttua aiempaa märemmäksi, sillä lehtipuut käyttävät runsaasti vettä.
Kun puut on saatu raivattua, tulee aluetta niittää säännöllisesti ja korjata niittojäte pois. Tässä tapauksessa nelijalkaiset niittäjät olisivat oiva apu hommaan, kunhan aitaukset vaan saadaan tehtyä. Kyllä ne lampaat olisivat niin mahtavia! Hieman minua kyllä mietityttää yhdistelmä metsälaitumilla vaeltelevista lampaista ja alueen runsaasta petokannasta. Ilves astelee pihan poikki säännöllisen epäsäännöllisesti, ahma tai kaksi ramppaa tulevan lammaslaitumen poikki useasti, susihavaintoja tehdään lähialueilta harvoin, mutta tehdään kuitenkin. Karhuja vaaralla tiedetään asuvan, mutta meidän nurkilla kontiot eivät ole käyneet tietääksemme lähiaikoina. Vaikkakin tilan entinen emäntä on kertonut katselleensa eräänäkin aamuna tuvan ikkunasta karhunpoikien painia pellolla.
Meillä on edessämme valtava savotta raivatessamme pusikoitamme, mutta nyt se työ on saatu alkuun. Tästä on hyvä jatkaa. Jos haluaa tutustua tarkemmin perinnebiotooppien hoitoon, suosittelen tutustumaan Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin julkaisuun Työtä perinnemaisemien parhaaksi.
kotikunnaalla.com 